Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Euromaat ovat jälleen kerran päässeet yhteisymmärrykseen Kreikan tukemisesta. Hallitukset eri euromaissa tukevat ratkaisua - ja oppositiot vastustavat.Eivät hallitukset - Suomenkaan - pakettia innosta puhkuen, käsiä yhteen taputtaen ja tasajalkaa riemusta hyppien kannata. Ei tämä kivaa ole. Mukavaa olisi, jos tällaisia päätöksiä ei tarvitsisi tehdä. Hauskaahan se olisi, jos Kreikassakin kaikki...
Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Hautala väläytti, että valtio voisi luopua enemmistöosuudestaan kansallisessa lentoyhtiössä Finnairissa. Ehdotukselle on perusteensa. On selvää, että raskaasti tappiollisen Finnairin suhteen on vallitsevassa erittäin vaikeassa kilpailutilanteessa tehtävä jotain. Tai todennäköisesti aika paljonkin.Virinneessä keskustelussa on ilmennyt ylilyöntejä, suuntaan ja...
Valtion tämän vuoden budjetissa valtion velan korkoihin on budjetoitu yli 2 miljardia euroa. Tarkka summa on 2 146 000 000 euroa. Se on paljon rahaa.Runsaalla kahdella miljardilla saisi yhtä sun toista. Sillä saisi vaikkapa rakennettua kolme kehärataa tai kaksi länsimetroa, rahoitettua Ylen toiminnan neljäksi vuodeksi tai maksettua lapsilisät 1,5 miljoonalle ensisynnyttäjälle....
Julkaistu Etelätuuli-verkkolehdessä 7.2.2012Liikuntapolitiikka jaetaan perinteisesti lasten ja nuorten liikuntaan, aikuisten terveysliikuntaan, huippu-urheiluun ja erityisryhmien liikuntaan. Kaikkien näiden piirissä tehdään hyvää työtä. Siksikin on olennaista, että niitä ei aseteta vastakkain. Kaikilla näillä on oma keskeinen merkityksensä. Ne myös tukevat toisiaan. Esimerkiksi huippu-urheilu...
Kunnan rooli minimiin. Näin otsikoi Kauppalehti etusivullaan ja näyttävästi kapinakuntien äänitorven Anna-Mari Ahosen tulokulman. Otsikko on hyvä ja kuvaa kapinoitsijoiden ajattelua - ainakin fiksumpien kapinoitsijoiden.Sisäsivun jutussa Ahonen toteaa: Suomalainen sovellus on se, että terveydenhuolto on kuntien vastuulla. Tämä kuvio on tullut tiensä päähän. Viesti siis on, että...
Yksi sunnuntaisten presidentinvaalien jälkipyykin aihe näyttää liittyvän 2. kierroksen alhaiseen äänestysprosenttiin. Aktiivisuus kiistatta oli totuttua alhaisempi. Silti myös luonnollisia selityksiä löytyy.Kakkoskierros ei - toisin kuin kolmella aiemmalla kerralla - ollut kovinkaan tiukka. Niinistön voitto oli hyvin selvä, ja siltä se näytti jo varsin pitkään ennen vaaleja. On selvää, että tämä...
Suomen kansa valitsee ylihuomenna uuden tasavallan presidentin. Valintani on numero kuusi, Sauli Niinistö. Tässä kaksi syytä miksi.Ensimmäiseksi Sauli Niinistö on hyvin itsenäinen ja riippumaton poliitikko. Häntä ei pysty ohjailemaan eikä johdattelemaan. Saulia ei muut pyöritä. Hän muodostaa käsityksensä itse. Siksi hänellä on erinomaiset edellytykset oikeasti nousta päivänpolitiikan yläpuolelle...
Päivän Helsingin Sanomat kertoo, että asevelvollisuuden tuki hiipuu. Jutun mukaan vain hieman yli puolet kannattaa enää yleistä asevelvollisuutta.Puolustusvoimat on tunnetusti suurten uudistusten edessä. Olettaa sopii, että yleisestä asevelvollisuudesta ei kuitenkaan haluta eikä aiota luopua. Hyvä näin. kannatan asevelvollisuutta minäkin.Kysyä kuitenkin sopii, onko yleinen asevelvollisuus enää...
Verkkouutisten mukaan SAK:n mielestä asuntoja täytyy rakentaa sinne, missä niitä tarvitaan. Lause ei ole niin hölmö kuin miltä se äkkiseltään näyttää. Jos asia olisi itsestäänselvyys, sitä ei muuten tarvitsisi ääneen sanoa. Lauseen voi sitä paitsi lukea niinkin, että asuntoja ei pidä rakentaa sinne, missä niitä ei tarvita. Tai missä niitä tarvitaan vähemmän.Oma lempioivallukseni on se, että...
Jan Vapaavuori
Helsinki
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?